perjantai 27. kesäkuuta 2014

DIY Kesähame

Muutama viikko sitten ompelin laukun, ja koska kangasta jäi vielä jäljelle, tein hameenkin. Tämä ohje on todella helppo. Koska en kuitenkaan tarvitse yhtään hametta enää, annoin hameen heti valmistuttua eteenpäin. 

Ohje: 

Leikkaa kankaasta joko kaksi samankokoista palaa (jolloin saumat tulevat sivuille) tai yksi pala (jolloin sauma tulee taakse). Mitat eivät niin sentilleen, koska hameeseen tulee joustava vyötärö. Tässä hameessa leveyttä on 55 cm (2 cm saumoihin) ja korkeutta 45 cm (2 cm alasaumaan ja 5 cm yläsaumaan). 




1. Käännä alareunasta 2 cm nurjalle puolelle, kiinnitä nuppineuloilla ja ompele suoralla ompeleella. 

2. Käännä yläreunasta 5 cm nurjalle puolelle ja kiinnitä nuppineuloilla. Ompele 2 suoraa ommelta, jolloin muodostuu kuminauhalle kuja. 



Vyötärö näyttä tältä


3. Laita kankaat oikeat puolet vastakkain, ja ompele sivut kiinni. Älä ompele kuminauhakujan kohdalta. 

4. Pujota kuminauha kujasta läpi (voit kiinnittää toisen pään hakaneulalla kiinni, ettei se karkaa). Ompele nyt kujat kiinni niin, että kuminauhan päät jäävät väliin. 

5. Käännä hame, se on valmis! 









torstai 26. kesäkuuta 2014

Jäädytetty suklaakakku

Rakastan suklaakakkuja. Mutakakun jälkeen toiseksi paras vaihtoehto on tämä pakastettu suklaatuorejuustokakku. Tämä on vähän sellainen "sotketaan kaikki astiat"-kakku, mutta lopputulos on kaiken tiskin arvoinen. 


Kakku tehdään vuokaan (halkaisija noin 20 cm), ja pohjalle olen laittanut leivinpaperia. 

Tällä kertaa tein kakun ilman pohjaa (koska täyte on parasta), mutta joskus teen kakkuun keksipohjan. 



Pohja: 
Murenna 150g keksejä (kaurakeksejä, digestive, tai mistä pitää). 
Sulata 50g voita. Sekoita. Painele haarukalla vuoan pohjalle. 
Kaada päälle täyte. 

Täyte: 
1. Sulata 200g suklaata. 
2. Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi. 
3. Vatkaa toisessa kulhossa (puhtaalla vatkaimella) 2 valkuaista vaahdoksi. Lisää ½dl sokeria, vatkaa vielä hetki. 
4. Sekoita vaahdot keskenään. 
5. Sekoita 200g maustamatonta tuorejuustoa + 1½dl sokeria + ripaus vaniljasokeria. Lisää 2 keltuaista. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa. 
6. Sekoita kaikki. 

Jäädytä pakastimessa yön yli. 






Upeita koristeluja ei tulla tässä blogissa näkemään. Niihin minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa. Maku on tärkeämpi! 

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Valkoiset kesäkukat

Valkoiset kukat ovat mielestäni kauneimpia. Pihallani kasvaa vaikka mitä kukkia monissa eri väreissä. Ja vaikka värikkäissäkin kukissa minulla on muutama suosikki (esim. kullero), niin ehdottomasti eniten pidän valkoisista. 

Onneksi koko kesän ajan jossain kohdassa kasvaa myös valkoisia kukkia! (Niitä on enemmänkin kuin näissä kuvissa!)
















Kuvissa on ainakin lumipalloheisi (ylin ja alin kuva), joku maksaruoho (kolmanneksi ylin kuva) ja kuunlilja (neljnneksi alin kuva). Luullakseni.

Raparperipiirakka

Kukkien lisäksi pihalla kasvaa pari raparperipuskaa. (Sen ainakin tunnistan, vaikka kukista minulla ei ole aavistustakaan!)

Tein raparperipiirakkaa melkein samalla ohjeella kuin piimärahkapiirakkaa, vaihdoin vain piimän tilalle kermaviilin. Vähensin hiukan sokerin määrää, ja silti oli tarpeeksi. 






Raparperipiirakka

Pohja: 
Sekoita 4 lasillista vehnäjauhoja + 1,5 lasillista sokeria + 2 tl leivinjauhetta +  1 tl soodaa + 2 rlk vaniljasokeria + 250g sulatettua margariinia. 

Ota talteen 1/3 taikinasta. Isompaan puoleen lisää purkillinen kermaviiliä + 1 kananmuna. Levitä uunivuokaan. 


Kaada pohjan päälle seos:  
Purkillinen kermaviiliä + 0,5 lasillista sokeria + 1 muna

Laita pieneksi paloitellut raparperit päälle. 

Ripottele päälle loput taikinasta. 


Paista 200 asteessa puoli tuntia. 





keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ötökkäkerät

Humalia siivotessa (miten sotkuinen kasvi!) kieputtelin vanhoja köynnöksiä keriksi. Näihin palloihin voivat ötökät mennä vaikka talviunille kuulemma. Muutaman tälläisen kieputtelin, vaikken ötököistä kovin paljoa pidäkään (no kuoriaiset menettelevät, ne kun harvemmin lentelevät). Kaikki lentävät höntiäiset inhottavat minua. Jospa ne nyt menevät uusiin keriinsä nukkumaan, eivätkä ikkunoiden väliin?  




Ja jälleen pihalla kukkii. Kun vain tietäisi mikä. Tätäkin on sen verran iso puska, että voisi ehkä jakaa? Voisin siirtää toiseenkin paikkaan. Isot juuret tällä on, niin että lapiollako vain keskeltä hutkaistaan, en tiedä...


Nämä keltaiset kakkarat ilahduttavat nyt eniten, sillä näitä on useampi pensas (rykelmä?). Nyt kulleroiden pudotettua terälehtensä on pihassa uusia katseenvangitsijoita. Olen kovin kiitollinen kukkien istuttajalle, itse en osaisi valita ja laittaa kukkia niin, että koko ajan jokin kukkii.  



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lettuja!


Lettuja! 

Sadepäivätkin ovat ihan kivoja: ensinnäkin tulee siivottua (en todellakaan hukkaa aurinkoisia päiviä siivoukseen), ja toiseksi voi paistaa lettuja. Lettujen paistaminen ei ole ollenkaan lempipuuhiani, en millään jaksaisi olla yhdessä kohdassa kauaa. Mutta lomalla, sadepäivänä, jaksoin paistaa toista tuntia lettuja. 

Minusta letut ovat parhaita, kun päälle ripottelee hiukan sokeria. Ei hilloa, eikä varsinkaan kermavaahtoa. Pitääkin ostaa muurikkapannu, että voi paistaa ulkona lettuja, hyvällä säällä. Ovat nämä niin hyviä! 



Lettutaikina

Sekoita 5 dl maitoa + 5 dl vettä + 3 munaa + ½tl suolaa + 1 tl sokeria + 3 dl vehnäjauhoja + 2 rlk ruokaöljyä.

Anna taikinan turvota 30 minuuttia. 

Paista ja nauti! 


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Brita-kakku

Brita-kakku

Vatkaa 4 valkuaista kovaksi vaahdoksi. 
Lisää 2 dl sokeria + vaniljasokeria koko ajan vatkaten. 

Vatkaa toisessa kulhossa 200g margariinia + 2 dl sokeria. 
Lisää 4 keltuaista ja 1 dl maitoa. 
Lisää 2,5 dl jauhoja + 3 tl leivinjauhetta. 
Levitä pellille leivinpaperin päälle. 

Kaada valkuaisvaahto taikinan päälle. 
Ripottele päälle mantelilastuja. 

Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. 

Anna levyn jäähtyä ja puolita se. Laita toisen levyn päälle vaniljavaahtoa ja vadelmia tai kiiviä ja nosta toinen levy päälle. 




maanantai 9. kesäkuuta 2014

DIY Vuorillinen olkalaukku

Siivosin tässä muutama päivä sitten kodinhoitohuonetta. Kaappiin oli kertynyt kankaita, ja nostin niistä pari sieltä pöydälle, jotta saisin tehtyä niistä jotain. Lauantaina sitten sadekuuron aikana ompelin helpon ja nopeatekoisen olkalaukun. En tosin tarvitse tätä itse, joten uusi koti tälle pitää etsiä. Aloitin myös toisen ompeluksen, mutta se jäi tarvikkeiden puutteen takia kesken, eli siitä joskus toiste. 


1. Leikkaa kankaasta kaksi samankokoista palaa päällyskankaaksi ja kaksi palaa vuorikankaaksi. 

2. Kiinnitä päällyskankaat yhteen oikeat puolet vastakkain. 

3. Ompele molemmat reunat sekä pohja kiinni. Käännä kangas oikeinpäin. 

4. Kiinnitä vuorikankaat yhteen oikeat puolet vastakkain. 

5. Ompele sivut kiinni. 

6. Leikkaa kankaasta kaksi suikaletta ja ompele ne kaksinkerroin hihnoiksi. 

7. Kiinnitä hihnat päällyskankaan oikealle puolelle. Ompele kiinni. 


8. Laita vuorikangas päällyskankaan päälle niin, että niiden oikeat puolet ovat vastakkain. Jätä hihnat päällyskankaan ja vuorikankaan väliin. 

9. Kiinnitä päällyskankaan ja vuorin yläreunat kiinni ja ompele. 

10. Vedä vuorikangas ulos, ja käännä siitä reuna sisäpuolelle. Ompele kiinni. Työnnä vuori takaisin laukun sisään.  


Valmis! 





sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

piimärahkapiirakka

Leapiirakka eli piimärahkapiirakka


Tämä ohje on alunperin tädiltäni, enkä tiedä miksi piirakan nimi on Leapiirakka. Tällä nimellä olemme tätä aina kutsuneet. En kyllä missään ole tähän samaan nimeen törmännyt, samaan ohjeeseen (ainakin pääpiirteissään) kylläkin. 

Piirakka on helppo ja nopea valmistaa, mutta maistaa kannattaa vasta seuraavana päivänä. Mielestäni tämä ei ole lämpimänä niin hyvää, kuin jääkaappikylmänä. 

Minä sekoittelen ainekset haarukalla sekaisin murumaiseksi seokseksi. Kaksi kulhoa tässä sotkeentuu, sekä yksi lasi. Itse käytän Iittalan Kartio-lasia. 




Pohja: 
Sekoita 4 lasillista vehnäjauhoja + 2 lasillista sokeria + 2 tl leivinjauhetta + 2 rlk vaniljasokeria + 250g sulatettua margariinia. 

Jaa taikina puoliksi. Toiseen puoleen lisää 1 lasi piimää + 1 kananmuna. Levitä uunivuokaan. 




 Kaada pohjan päälle seos:  
400g rahkaa + 1 lasi sokeria + 2 munaa

Ripottele päälle toinen puoli taikinasta. 

Paista 200 asteessa puoli tuntia.  





Olen välillä miettinyt, miksei ohjeessa käytetyä soodaa, kun taikinassa kerran on piimää. En tiedä,mutta hyvin toimii leivinjauheellakin. 

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kinkkupiirakka


pohja: 
sekoita 125g voita + 1 muna + 2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja tai mitä nyt sattuu olemaan) + 1 tl leivinjauhetta + 0,5dl vettä

Paista 225 asteessa 10 minuuttia. 

Laita täyte pohjan päälle ja paista vielä noin 20 minuuttia. 

täyte:  
100g savukinkkusuikaleita + paprikaa + juustoraastetta + 2 munaa + 2dl kermaa + suolaa + mustapippuria