maanantai 1. kesäkuuta 2015

Näin opimme syömään munakoisoa

Löysin parhaan ruokakirjan ikinä! Miten en ole aiemmin tätä löytänyt!
Eli Karen Le Billonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?




Kirja sai minut pohtimaan ja oivaltamaan. Olen itse huono syömään vihanneksia ja marjoja ja kasviksia, eivätkä lapsenikaan siksi niistä pidä. 

Kirjasta innostuneena alamme harjoittelemaan syömistä. Minäkin. 

Aloitamme maistelemalla erivärisiä ruokia. Teimme lasten kanssa listan eri väreistä, ja valitsimme niistä ensimmäiseksi violetin. 




Sitten vain kauppaan, ja ostamaan kaikki violetit ruuat. Punakaali, munakoiso (en ole maistanut koskaan ennen), viinirypäleitä, luumuja. Pakastimesta mustikoita.  

Maistelimme ruokia yhtä kerrallaan, ja mietimme, miltä ne tuntuivat suussa, miltä ne maistuivat ja tuoksuivat. Kaikki uskalsivat maistella. Olihan näistä tietysti osa jo tuttuja, mutta sehän ei haittaa. Lapsista maistelu oli tällätavalla hauskaa. Joka päivä kyselevät, mitä seuraavaksi maistellaan ja mikä on seuraava väri. 




Munakoisoa ei ollut kukaan lapsista enkä minäkään aiemmin maistellut. Eniten pidimme siitä oikein ohueksi leikattuna ja öljyllä paistettuna. Maistuivat sipseiltä. Ei varmaan kovin terveellistä... Piilotin paistettua munakoisoa myös lasagneen, ja vain yksi lapsi erotteli palaset pois. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!