perjantai 31. heinäkuuta 2015

Olohuoneen uusi järjestys



Vähän aikaa sitten ostin uuden maton. Ja koska uusi matto vei vanhalta paikan, järjestelin kotia kuusi tuntia, jotta vanhallekin löytyisi paikka. Löytyi, olohuoneesta. Mutta nyt olohuoneesta on jäänyt kaksi mattoa ilman paikkaa. (Ne on rullalla sohvan takana.) 

Olohuone on hieman avarampi, kun matala taso ei ole siellä (tai no on, sekin on sohvan takana..). Sohvan takana on myös eteisen ompelukonepöytä, ja olohuoneen lipasto siirtyi eteiseen. 




keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Pari kuvaa koululaisen huoneesta


Voi kun tämä huone olisi aina näin siisti! Näissä kuvissa näkyy nyt uusi yöpöytäkin, Ikeasta. Parempi, kuin edellinen "perus"yöpöytä. Koulupöydänkin voisi vaihtaa, nykyisen alle jää kamalan paljon pölyä, kun imuri ei sovi sinne. Mun suosikki tässä huoneessa on tuo yöpöytä, ja taulut



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Heinäkuu kuvina


Onkohan näin huonoa kesää ollut vielä kertaakaan minun elinaikanani? En muista, että koskaan olisi satanut joka päivä (no hyvä on, YHTENÄ päivänä ei satanut). On kylmä. On pilvistä. Aurinko ei paista. Voi miten surkeaa. No, on välillä ollut ihan kivaakin. Ja ehkä elokuu yllättää iloisesti? 



Hedelmämehujäät

Ananasta ja kiiviä paloina
appelsiini- ja päärynätuoremehua

(mehujäämuotit löytyi Tigeristä)










tiistai 21. heinäkuuta 2015

Uusi matto -> kuusi tuntia järjestelyä

Ostin uuden maton. 

Tämän seurauksena järjestelin taloa (ja siivosin) kahtena peräkkäisenä päivänä yhteensä kuusi tuntia. Lopputuloksena se, että siirtelin tavarat melkolailla samoille paikoille. 


On muuten siistiä nyt, ei yhtään pölyä missään. 





sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Helsinki / Tallinna



Aiemmin jo kirjoitin kesälomamatkastamme. Kävimme siis Helsingissä ja Tallinnassa. Halusin käyttää lapsia Uspenskin katedraalissa, koska suvussamme on ortodokseja ja onhan tuo ortodoksinen kirkko kaunis, erityisesti sisältä. Tuomiokirkko taas on kaunis ulkoa. Tasapeli siis. 

Kävimme katsomassa paikkaa juuri ennen kuin menimme laivalle, joten meillä oli mukana nuorimman rattaat sekä matkalaukku, jossa oli viikon vaatteet meille kaikille. Kannoin ensin rattaat ylätasanteelle ja sitten laukun, koska en uskaltanut jättää niitä kauas vartioimatta. (Kyllä, huolehdin liikaa.) Portaissa avuksi tuli heti bussinkuljettaja sekä (olettamukseni mukaan) japanilainen mies, joka tosin ei jaksanut matkalaukkuani nostaa. 


Tallinnan Vanhaan kaupunkiin ihastuin keväällä. Kaunis se oli näin kesälläkin. Kävin lasten kanssa myös eläintarhassa, mutta monta paikkaa jäi vielä näkemättä. 






Tästä viimeisestä kuvasta ei näykään, miksi otin sen.. Odottelimme bussia pysäkillä, ja lapset huomasivat, että tuolla alhaalla nurkassa oli hiiriä. Niitä oli kymmenkunta. Juuri tuossa vesirännin kohdalla. Siinä ne kiipeilivät pitkin seinää ja juoksivat ne välillä portaiden ylikin.. 










lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tallinnan eläintarha

Nuorimman pojan kesälomatoiveisiin kuului krokotiili. Tallinnnan eläintarhasta sen löysimme! Raukalla oli tosin kammottavan pieni allas.. 

Eläintarha oli todella edullinen ja siellä oli helppo kulkea. Istutukset olivat hienoja, mutta joidenkin eläinten häkit eivät vaikuttaneet kovin viihtyisiltä. Varsinkin krokotiili kävi minua ihan sääliksi. Täällä oli kuitenkin sellaisia eläimiä, joita ei Korkeasaaressa ole, joten päätin että käymme nyt katsomassa kun kerran paikan päällä olemme. 







torstai 16. heinäkuuta 2015

Suomenlinna

Kävin lasten kanssa Helsingissä, ja samalla halusin käydä Suomenlinnassa. En ole siellä aiemmin käynytkään. Monta paikkaa jäi tutkimatta, mutta paljon me nähtiinkin. Jos vain ilma olisi ollut lämpimämpi, olisi Suomenlinna ollut varmasti vieläkin ihanampi paikka! Tänne haluaisin uudestaankin, liian paljon jäi näkemättä! 
















keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Helsingin kasvitieteellinen puutarha

Kävin lasten kanssa pienellä kesälomamatkalla. 

Kysyn joka vuosi lapsilta, mitä he toivovat kesälomaltaan. Viime kesänä vanhin halusi yöpyä hotellissa, keskimmäinen halusi käydä museossa ja nuorin halusi ostaa pyykäärmeen (eli kyykäärmeen). No nämä oli helppo toteuttaa. Ei lasten vaatimukset yleensä kovin isoja ole. 

Tänä vuonna vanhin halusi uimaan (järveen ei olla vielä päästy, mutta kylpylään kuitenkin), nuorin halusi nähdä krokotiilin (nähtiin kaksikin) ja keskimmäinen halusi Helsingin kasvitieteelliseen puutarhaan. Kovin samantyyliset toiveet kuin vuosi sitten! 

Mikähän viehtymys nuorimmalla on vaarallisia eläimiä kohtaan? Vanhin tuntuu nauttivan ylellisyyksistä ja keskimmäinen on kiinnostunut sivistämään itseään. 

No, kasvitieteellisen puutarhan sijainti aivan rautatieaseman vieressä mahdollisti käynnin ennen junan lähtöä kotiinpäin. Tässä muutama kuva sieltä, osa on keskimmäisen ottamia.